Asbestos Ars Festival V juliste
Traileri

Ei tulevia näytöksiä

Asbestos Ars Festival V

18:00 Olli Aarni 19:00 Marikki Nyfors 20:00 Anna Häkkinen & Sebastian Biranvand Höysniemi 21:00 Orpokotijuhlat saarella Asbestos Ars V 20.-23.8. on viidettä kertaa järjestettävä kokeellisen musiikin ja esitystaiteen festivaali. Vuoden 2026 ohjelmistossa on Asbestos ry:n toimintaperiaatteiden mukaisesti taiteilijoita erilaisista taustoista: eri ikäluokat, työuran vaiheet, koulutustaustat ja asuinpaikkakunnat huomioiden. Lauantain 22.8. ohjelma toteutetaan yhdessä WHS Teatteri Unionin kanssa. Muu ohjelmisto järjestetään Asbestoksen omissa tiloissa Kristianinkadulla. Festivaalin kantavina periaatteina ovat Asbestos ry:n toiminnan taustalla vaikuttavat lähtökohdat: matalakynnyksisyys, saavutettavuus, moniäänisyys, kokeellisten taidemuotojen esittäminen sekä taideinstituutioiden ulkopuolisten taiteilijoiden tukeminen. Olli Aarni Olli Aarni on äänen, musiikin ja tekstin parissa työskentelevä taiteilija. Asbestos Ars Festivalilla hän ensiesittää uuden musiikkiteoksensa ”Tuuli, kuu ja lätäkkö”. Aarnin teokset käsittelevät muun muassa ajan kokemista, tiedon ja aistien välisiä yhteyksiä sekä aistien välisiä käännösprosesseja. Toisinaan käsitteelliset piirteet ovat teoksissa etualalla, kun taas toisinaan ne on upotettu ja piilotettu teosten uumeniin. Suuri osa Aarnin tuotannosta koostuu musiikkialbumeista, joita on julkaistu yli kahdenkymmenen nimikkeen verran neljässä maanosassa keskeisillä kokeellisen musiikin levy-yhtiöillä, joita ovat muun muassa Mappa, Mondoj, Flau ja Ultraääni. Hän on lisäksi pitänyt yksityisnäyttelyitä gallereioissa (myös Asbestoksessa!) osallistunut ryhmänäyttelyihin ja tehnyt tekstiä ja ääntä yhdistäviä teoksia muun muassa kirjallisuustapahtumiin ja radioon. Hän on työskennellyt yhdessä myös tieteilijöiden, runoilijoiden, kuvataiteilijoiden ja muusikoiden kanssa. Marikki Nyfors: An Iron Maiden ”Kuulen kolmanneksi parhaan laulun, jonka nimessä on torni: pronssi voitetaan, puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa, ja kaikkein vaikein metalli on silti se, mitä kuuntelin kun todella halusin kuulua. An Iron Maiden on esitys, jossa esineet, etäisyys, yksinäisyys ja unelmat tarraavat toisiinsa, ja laulut viitoittavat tietä. A ladder is really just a slide missing its tongue, and I don’t wanna miss a thing.” An Iron Maiden tutkii balladeja: niiden keskiaikaisista merkityksistä ja sydäntä riipaisevista rock-balladeista ammentaen, hän laulaa tarinaa. Sanotaan, että balladi on yleisesti riittävän soinnikas saadakseen kuulijan huomion, ja hän kutsuu katsojat huomioimaan. Konsepti, koreografia, esiintyminen & musiikki: Marikki Nyfors Esiintyminen: Tikapuut Kuva: Laima Stasiuli Taiteellinen dialogi: Vaida Stepanovaitė & Helena Pulkkinen Teos syntyi The Resistance Song -residenssissä (Sodas 2123, kuratointi/koordinointi: Vaida Stepanovaitė & Agnė Bagdžiūnaitė), jota rahoittaa the Nordic Council of Ministers’ Nordic-Baltic Mobility Programme for Culture. Marikki Nyfors on suomalainen taiteilija, joka työskentelee nykytanssin, esitystaiteen, musiikin ja kirjoittamisen kanssa. Hän valmistui STUDIOS MA -ohjelmasta P.A.R.T.S.ista vuonna 2024, ja viettää aikaa useimmiten Brysselissä. Laulut, esineet, henkilökohtaisuus, kieli, leikki ja suuret tunteet ovat läsnä hänen työskentelyssään, kun Marikki luo esityksiä erilaisille ja eri-ikäisille yleisöille. Marikki rakastaa kollaasia, liukumäkiä, urkuja, ja sitä, miten yhteyksistä ja sattumista voi epätoivoisesti etsiä merkityksiä. Esineisyyden kysymys pitää hänelle jatkuvaa seuraa taiteellisessa tutkimuksessa. Anna Häkkinen & Sebastian Biranvand Höysniemi: MATO MATO on Häkkisen ja Biranvand Höysniemen ääntä ja liikettä yhdistävä teos, joka on työstetty kesän ja alkusyksyn aikana 2026 Tanssin talon Tanssille ry:n residenssissä sekä Asbestos Art Space -taidetilan residenssissä. Teos kuvaa abstrahoitua matoisaa matkaa, joka tutkii erilaisten materiaalien kautta madon olemusta ja kokemushistoriaa sekä tulevaisuuskuvia: taipumista, tarrautumista, kiertymistä, uppoamista, haparointia. Materiaalisen tutkimisen ohella teoksen valmistusprosessissa ovat olleet läsnä myös madonluvut, keikkatallenteet, metelöinti ja huumori. Esitys sisältää kovia ääniä sekä vilkkuvaa valoa. Sebastian Biranvand Höysniemi opiskelee viimeistä vuotta Vapaassa Taidekoulussa ja aloittaa syksyllä opinnot Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Hän työskentelee maalauksen, kuvanveiston ja musiikin parissa. Anna Häkkinen on helsinkiläinen tanssitaiteilija, jonka työnkuvassa yhdistyvät koreografinen työskentely, esiintyminen sekä opetustyö taiteen perusopetuksen parissa. Hän on toiminut tanssijana ja koreografina sekä suomalaisissa että kansainvälisissä tuotannoissa ja kuuluu Asbestos Art Space -taidetilaa ylläpitävän Asbestos ry:n perustajajäseniin. Häkkisen taiteellinen työ painottuu poikkitaiteellisuuteen: hän tekee yhteistyötä muun muassa muusikoiden ja kuvataiteilijoiden kanssa, mikä näkyy hänen teoksissaan monimuotoisena ja kokeellisena otteena. Orpokotijuhlat Saarella Orpokotijuhlat Saarella on Lauri Ainalan vuonna 2015 aloittama ääni- ja taideprojekti, joka pohjautuu Saaren kirkolla järjestettäviin Orpokotijuhliin – yli vuosisataiseen hengelliseen perinteeseen, jonka juuret ovat luovutetun Karjalan Parikanniemen orpokodissa ja Uukuniemen herätysliikkeessä. Vanhoista kaiuttimista kantautuva virrenveisuu ja juhlien ajasta irrallinen tunnelma muodostavat projektin perustan. Orpokotijuhlilla tallennetut virret ja ympäristön äänet muuntuvat mustaksi ambientiksi, jossa hengellinen materiaali rappeutuu muistiksi, kaiuksi ja painostaviksi äänitekstuureiksi. Teokset tutkivat pyhyyden, mädäntymisen, kollektiivisen muistin ja uskonnollisen pelon rajapintoja. Toinen albumi, Profetta heidän seassansa on, syventää projektia Uukuniemen herätysliikkeen alkuvaiheisiin ja sen ”profeetan” houreisiin horrosnäkyihin. Parikkalassa Saaren Orpokotijuhlilla ja Uukuniemen hautausmaalla tallennetut äänet yhdistyvät kokeelliseen ruhjomiseen teoksessa, jossa profeetta Helena Konttinen, kansanusko, hautausmaat ja karjalainen mystiikka vääntyvät painajaismaiseksi äänimaailmaksi. Viime vuosina projekti on laajentunut myös ”bändimäiseen” suuntaan. Ainalan rinnalla esiintyvät Magister Adipis Putridae rakkineineen sekä mestariviulisti Teemu Eerola, joiden myötä improvisaatio, akustinen viulu ja sumuinen äänimaisema yhdistyvät rajan ylittäväksi kokemukseksi. Esitys sisältää kovia ääniä sekä vilkkuvaa valoa. Alennuslippu kaikille ketkä kokevat olevansa oikeutettuja alennukseen. Mitään todistuksia alennusta varten ei vaadita.

Näytösajat

Tälle elokuvalle ei ole juuri nyt tiedossa tulevia näytöksiä Helsingin seuraavien kolmen päivän ohjelmistossa. Selaa muita arkistoituja elokuvia.